Yritys
Aurio Hoiva yrityksenä
Olemme Lahden alueen Kasvupolun voittajayritys vuodelta 2017. Menestyksemme perustuu monialaisen osaamiseen hyödyntämiseen perinteisellä toimialalla. Energinen ja intohimoinen asenteemme pitää katseemme tulevaisuudessa.
Keväästä 2022 lähtien Aurio Hoiva on osa Attendoa.
Olemme arvoiltamme ihmisläheinen yritys, jossa vahvuus ja kyvykkyys perustuvat moniosaamiseen.
Kasvupolun voittajayritys 2017
Aurio Hoiva oli Lahden alueen Kasvupolun voittajayritys vuonna 2017. Tuomariston perustelut palkintosijasta: “Aurio Hoivan tiimi on sitoutunut tuomaan uudenlaista asiakaslähtöistä ajattelua perinteiselle toimialalle, mikä on ehdoton kilpailuetu kasvavilla markkinoilla. Yrityksellä on energinen asenne sekä intohimoinen suhtautuminen uusien palvelumallien kehittämiseen, mikä sekin on merkittävä tekijä kasvun polulla. Aurio Hoiva edustaa erinomaisesti Kasvu Open -henkeä."
Missio
Aurio Hoivan missio on kulkea asiakkaan rinnalla tarjoten tukea ja keinoja ylläpitää terveyttä ja hyvinvointia iästä huolimatta tutussa asuinympäristössä.
Visio
- Aurio Hoiva on Päijät-Hämeessä toimiva sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja.
- Olemme edelläkävijä uudistaessamme jatkuvasti koti- ja terveydenhoitopalveluja.
- Olemme arvostettu työnantaja ja työpaikka, jossa henkilöstömme haluaa toimia ja kehittyä ammatillisesti.
- Palvelumme takaa laadukkaan hoidon sekä parhaan asiakaskokemuksen.
Aurion Omavalvontasuunnitelma
Omavalvonnan tavoitteena on, että yrityksen henkilöstö kuuntelee asiakkaitaan ja heidän läheisiään sekä arvioi omaa toimintaansa laatuun ja asiakasturvallisuuteen liittyen. Myös asiakaspalaute on osa toimintamme kehittämistä.
Aurion Omavalvontasuunnitelman 2024 voit avata tästä.
Ota meihin yhteyttä